torstai 4. tammikuuta 2018

Kaksi verhoilijaa on parempi kuin yksi



Vuoden vaihteessa alkoi Satamakadullakin huiskia uudet tuulet, 
kun saman katon alle tupsahti toinenkin verhoilija,
 eli minä Anna.


Moro!

Matkani verhoilua kohti sai ensi kimmokkeensa opiskellessani huonekalurestaurointia Ikaalisissa ja hurahdinkin hommaan sen verran että päätin vielä hankkia verhoilijan perustutkinnon Teuvan aikuiskoulutuskeskuksesta. Olin kouluajoistani yhteensä yli vuoden työharjoitteluissa eri verhoilijoilla, joilta opin hurjasti erilaisia tapoja ja tekniikoita ja sain itseluottamusta omaan tekemiseeni. Mieleen jäi kytemään myös ajatus siitä, että haluaisin jatkossakin tehdä yhteistyötä toisten verhoilijoiden kanssa asioita, töitä, ongelmia ja onnistumisia jakaen.

Mietin oman yrityksen perustamista pitkään, kaipasin kuitenkin lisää käytännön kokemusta ja yhteistyökuviotkin hakivat uomiaan, yksin pikku verstaassa pakertaminen kun ei oikein innostanut edelleenkään.


Karkkituoli Pispalanharjulla

Siinä samalla Anu-Riinakin oli miettinyt ja etsinyt sopivia yhteistyökumppaneita. Töitä oli enemmän kuin kaksi kättä ehtisi tekemään ja jonot kasvoivat turhan pitkiksi. Halu kehittyä, kasvaa ja palvella asiakkaita paremmin 
ja joustavammin kasvoi entisestään.

Viime kesänä juuri kun olin lopettanut edellisen työsuhteeni, Anu-Riina soitti että tarvitsisi lisäkäsiä verhoomolla ja niin aloitinkin hommat laskutuspalvelu ukko.fi:n kautta niin sanottuna kevytyrittäjänä. Syksy hurahti töiden lomassa ja toisiimme tutustuessa. Työt sujuivat ja jonot saatiin purettua tehokkaasti. 

Yhteistyömme toimi niin mainiosti että Anu-Riina ehdotti lopulta pysyvämpää ratkaisua ja niin päädyin perustamaan oman yrityksen ja jäämään samoihin tiloihin vuokralaiseksi ja työkumppaniksi. Yritykseni nimi on kudelma ja sitä voi seurata esimerkiksi täällä.



Keinutuoli Rosendahlin rannalla

Parempaa palvelua asiakkaille


Yhdessä pystymme tarjoamaan monipuolisempaa, joustavampaa ja laajempaa verhoilupalvelua. Saamme otettua töitä sisään entistä nopeammassa tahdissa ja oltua asiakkaille enemmän läsnä. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa. 

Kuten vanha sananlaskukin kuuluu, 

"Kukaan ei ole niin fiksu kuin verhoilija, paitsi kaksi verhoilijaa"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti